Manuaalinen terapia tukee TULES-kuntoutusta

Usein osteopatiaa kutsutaan manipulaatiohoidoksi, vaikka osteopaatti on ensisijaisesti ammatti. Olen itse sitä mieltä, että osteopaatin tärkeä rooli on toimia asiantuntijana, jolta saa sekä totuudenmukaista ja tutkittua tietoa että kannustavaa, voimaannuttavaa, potilaskeskeistä ja tavoitteellista terapiaa, joka toimii manuaalisen hoitamisen kontekstissa.

Manuaaliselle terapialle ei välttämättä aina ole suoraa lääketieteellistä indikaatiota, mutta sille löytyy selvä inhimillinen tarve, ja yksityiseltä palveluntarjoajalta usein odotetaan tietynlaista lähestymistapaa. Manuaalista hoitamista on usein pidetty ensisijaisena terapeuttisena työkaluna osteopaattienkin ammattikunnassa, mutta on hyvin mahdollista, että kaikkein tärkeintä on ammattilaisen asiantuntijarooli, ja asianmukainen kommunikaatio ja tiedonanto silloin, kun kohtaamme vastaanotolla TULES-ongelmasta kärsivän asiakkaan. Koska manuaalista hoitamista suositellaan systemaattisesti ns. lisähoitona, on täysin hyväksyttävää, että asiantuntijatietoon pohjautuva edukaatio ja fyysiseen aktiivisuuteen kannustaminen tapahtuvat manuaalisen terapian kontekstissa. Samalla fyysiseen aktiivisuuteen voidaan auttaa porrastetusti mm. avustettujen liikkeiden tukemana.

Tässä katsauksessa käytiin läpi 44 kliinistä hoitosuositusta TULES-kipujen osalta, ja näistä 11 luokiteltiin korkealaatuisiksi. Yhteenvetona olen suomentanut heidän suositusyhteenvetonsa, jossa manuaalista terapiaa suositellaan ensisijaisen terapian ohelle lisähoitona. Osteopaatinkin tulee ensisijaisesti toimia asiantuntijana, joka tarjoaa tutkimusnäyttöön pohjautuvaa informaatiota, ja kannustaa TULES-potilaita fyysiseen aktiivisuuteen. Tämän lisäksi voidaan käyttää apuna manuaalista terapiaa, jonka tarkoitus on auttaa (takaisin) fyysiseen aktiivisuuteen, vähentää liikkeeseen ja liikkumiseen liittyvää pelkoa, ja lisätä minäpystyvyyttä tukemalla positiivista suhtautumista omaan tuki- ja liikuntaelimistöön. 

1. Hoidon tulisi olla potilaskeskeistä. Siinä tulisi huomioida potilaan yksilöllinen konteksti, toimiva kommunikaatio ja yhteinen päätöksentekoprosessi.
2. Haastattele ja tutki potilaat, jotta saadaan rajattua vakavat patologiat.
3. Arvioi psykososiaaliset tekijät.
4. Radiologista kuvausta suositellaan välttämään paitsi epäiltäessä vakavaa patologiaa, jos potilas reagoi huonosti konservatiiviseen hoitoon, oireet pahenevat selittämättömästi tai kuvantaminen todennäköisesti ja perustellusti parantaa hoitoa.
5. Fyysistä tutkimista kuten neurologista kartoitusta ja liikeratojen ja/tai lihasvoiman arviointia tulisi toteuttaa tarvittaessa.
6. Potilaan edistymistä ja hoitotuloksia tulee seurata.
7. Tarjoa potilaille oikeanlaista informaatiota ja edukaatiota heidän ongelmastaan, ja tarjoa hoitovaihtoehtoja.
8. Tarjoa hoitoa, joka korostaa fyysistä aktiivisuutta ja/tai (terapeuttista) harjoittelua.
9. Tarjoa manuaalista terapiaa muun näyttöön perustuvan terapian (esim. kohdat 7 ja 8) lisähoitona.
10. Tarjoa näyttöön perustuvaa tietoa ei-kirurgisista hoitovaihtoehdoista ennen leikkaushoitoa.
11. Tue ja edistä potilaan työhön paluuta.