torstai 16. tammikuuta 2014

Liikuntakyky, liikkumiskyky, liikkuvuuskyky ja liikekyky

Olen pohtinut miten suppeasti olen liikuntakykyä ennen osteopatiaa ajatellut. Karkeasti sanottuna mielikuvia herää ihmisestä joka on halvaantunut, eikä täten pääse liikkumaan normaalisti, ja toisessa ääripäässä huippu-urheilija, jolla on kyky maksimaalisiin liikuntasuorituksiin.

Liikuntakyky rajaa mielestäni aihealuetta: siitä tulee mieleen kyky harrastaa liikuntaa. Erilaiset lajit, kuten juoksu, jalkapallo, voimistelu, painonnosto, hiihto ja tennis viittaavat liikkumisen lisäksi kykyyn tehdä huikeita fyysisiä ponnistuksia. Liikuntakyky sisältää mielestäni liikkuvuuden lisäksi myös kestävyyskykyä ja voimakykyä. Nämä itsessään eivät kuitenkaan sovi mielestäni esimerkiksi liikkumiskyvyn tai liikekyvyn mittareiksi. Lihasvoima, keuhkojen kaasujenvaihto ja sydämen toiminta ovat tärkeitä liikuntakyvyn osa-alueita, mutta esimerkiksi juoksija ei tarvitse kovinkaan laajoja liikeratoja lajissaan. Esimerkiksi voimistelija tarvitsee aivan erilaista liikkumiskykyä tai tasapainokykyä kuin polkupyöräilijä. Molemmat tietysti tarvitsevat kykyä pysyä pystyssä tai muuten liikuntakykykin on heikkoa. Sen vuoksi lauantai- ja sunnuntaiyön "polkupyöräilijät" käyttävät usein fillariaan rollaattorina...

Liikkumiskyvystä tulee tietysti mieleen se, että pystyykö ihminen ylipäätään liikkumaan. Normaali liikkuvuuskyky ei kuitenkaan vaadi huikeita urheilusuorituksia, eli maksimaalista kestävyys- tai voimakykyä. Myöskään tasapainokyvyltä ei vaadita aivan yhtä paljon. Liikkuvuuskyvyllä tarkoitan kykyä tehdä isoja liikkeitä normaaleilla liikeradoilla. Näitä voisivat olla esimerkiksi kyykkyasentoon pääseminen, yläraajan nostaminen pään yläpuolelle, pään kierto oikealle ja vasemmalle, selän eteentaivutus ja kumartuminen tai vaikkapa kenkien nauhojen solmiminen, sukkien pukeminen, käveleminen ontumatta tai vaikkapa hyppääminen. Jos nämä isot liikkeet sujuvat vaivatta, voidaan puhua hyvästä yleisestä liikkumis- ja liikkuvuuskyvystä. Silloin ihminen pystyy toimimaan työssään, harrastuksissaan ja normaaleissa arjen askareissa. 

Liikekyvyllä  tarkoitan paljon pienempien kehon osa-alueiden kykyä liikkua. Tarkoitan esimerkiksi tiettyjen nikamavälien vaivatonta liikettä, kylkiluiden ja nikamien välisten nivelien liikkuvuutta, sekä kyynär-, olka- ja polvinivelten liikkuvuutta. Jos liikkumiskyky on normaali, ei näitä pieniä liikkeitä tai niiden puutteita usein huomaakaan. Joskus liikkeen puute voi kuitenkin häiritä kehon toimintaa. On täysin mahdollista, että esimerkiksi balettitanssijalla tai voimistelijalla, jolla on todella suuretkin liikeradat (ja täten myös erinomainen liikkumiskyky) on joissain nivelissään liikekyvyn puutetta. Nämä voivat olla joskus kiusallisia ja estää tekemästä tiettyjä liikeratoja vaivattomasti. Liikettä näihin alueisiin voi olla todella vaikeaa tuottaa itse. Esimerkiksi ensimmäiseen ja toiseen rintanikamaan niveltyvät kylkiluut voivat olla liikerajoittuneita kaulan apuhengityslihasten jännittyneisyyden tai kivun vuoksi. Tämä voi aikaansaada ongelmia myös niska- ja hartiaseudulla ja ilmentyä esimerkiksi päänsärkynä. Tämän alueen liikerajoitukset voivat aiheuttaa vaikeuksia myös kiertää päätä täydellä liikeradallaan. 

Voi olla, että hieman kompleksisoin aihealuetta tuomalla pöytään uusia termejä. Koen kuitenkin, että nykyisin korostetaan varsin paljon liikuntakyvyn merkitystä. Esimerkiksi juoksijat ja bodarit voivat olla todella suorituskykyisiä, mikä on omalta osaltaan hyvän terveyden merkki. Kuitenkin liikkumis- ja liikekyky tuovat myös terveyttä ja ennen kaikkea hyvää oloa kehoon. Suorituskykyisillä urheilijoilla ja harrastajillakin voi olla ongelmia näissä osa-alueissa. Hyvään oloon vaaditaan ainakin jossain määrin näitä kaikkia. Aktiivinen liikunta, liikeharjoittelu, mutta satunnaisesti myös ammattilaisen, kuten osteopaatin apu, tuo helpotusta toteuttaa liikkumisen ja liikunnan iloa. Liikekyky edistää liikkumiskykyä ja liikkumiskyky edistää liikuntakykyä, ja monesti nämä edistävät myös kaikki toisiaan. Kaikille kyvykkyyden tarpeet eivät tietenkään ole samat. Sen takia näille on vaikea asettaa mitään tarkkoja mittareita. Siksi ihmisen oma kokemus ja hyvä olo ovat mielestäni tärkein mittapuu.


3 kommenttia:

  1. Moi! Löysin blogisi, kun hain tietoa osteopaatiksi opiskelusta ja kyseisestä ammatista yleensäkin. Voisitko kertoa, millaiset pääsykokeet koulutusohjelmaan ovat/olivat? Entä muuttuiko käsityksesi osteopatiasta menetelmänä opiskelusi aikana? Ovatko työllisyysnäkymät hyvät? Miten suosittelet valmistautumaan pääsykokeisiin, voisitko vinkata jotain hyviä nettisivuja/kirjoja? Entä miksi valitsit juuri osteopatian etkä esim. fysioterapiaa tai naprapatiaa? Blogistasi löytyy paljon mielenkiintoista tietoa, olet selkeästi asiantuntija alallasi! Katseletko koskaan asiakkaasi röntgenkuvia ennen hoitoa, jos kuvia on ongelma-alueelta? Entä millainen on mielestäsi ihanneosteopaatti? :D

    VastaaPoista
  2. Moikka! Minun aikanani pääsykoe koostui esivalmistellusta tehtävästä, kirjallisesta kokeesta ja henkilökohtaisesta haastattelusta. Pääsykoekirjana toimi Kuntoutuksen perusteet, jolla mielestäni tavallaan mitataan opiskelumotivaatiota. Kirja ei kuitenkaan anna kuvaa osteopatiasta.

    Osteopaatti työllistyy vain ammatinharjoittajana/yrittäjänä, joten se on täysin riippuvainen siitä, onnistuuko saamaan itselleen asiakkaita. Ammatinharjoittajaksi voi ryhtyä perustamalla toiminimen ja työskentelemällä jo valmiissa yrityksessä, eli yrittäjänä yrityksen sisällä, tai perustamalla täysin oman yrityksen ja toimipisteen. Julkisella sektorilla, kuten terveyskeskuksissa tai sairaaloissa, osteopaateille ei ole työpaikkoja. Tämä on mielestäni väärin.

    Suosittelisin sinua pohtimaan haastattelua varten hyviä perusteluja sille, miksi haluat osteopaatiksi. Etuina voidaan pitää halua keskittyä opintoihin ja valmistumiseen, valmiuksia alkaa yrittäjäksi ja halua työskennellä ihmisten parissa. Myöskään henkisiä esteitä esimerkiksi ihmisten koskettamiselle jopa lähietäisyydeltä ei pidä olla (osteopatiassa ollaan monesti lähempänä potilasta kuin vaikkapa hieronnassa).

    Valitsin osteopatian, koska tiesin haluavani keskittyä tuki- ja liikuntaelimistön manuaaliseen hoitamiseen. Tämä tarkoittaa sitä, että työskentelen aivojen lisäksi käsin. Fysioterapiassa ei saa peruskoulutuksessa samanlaisia valmiuksia potilaan käsin hoitamiseen.

    Röntgen-kuvia en usein tuijottele, mutta radiologin tulkinta röntgen-kuvista on tarpeen. Koulussa toki oli kaksi kurssia radiologiaakin ajatellen, mutta niiden tulkinta on sen verran haastavaa, että se kannattaa jättää erikoislääkäin työksi.

    Kiitos kehuistasi! Ihanneosteopaatin kuvailu on aika haastavaa. Mielestäni hyvä osteopaatti ymmärtää anatomiaa ja fysiologiaa, on kriittinen omia hoitomenetelmiään kohtaan, osaa perustella hoitonsa faktatiedolla ja käsittelee potilaitaan kivuttomasti ja osaavasti, sekä ohjaa näitä ymmärtämään, mistä hoidossa on kyse.

    Olen tietyissä asioissa eri mieltä monien osteopaattien kanssa, ja jopa koulutuksessa käytyjen asioiden kanssa, mutta osteopatian koulutuksessa opetetaan ajattelemaan asioita monelta kantilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tuhannesti, että jaksoit vastata niin kattavasti! Onpa kyllä omituista, ettei sairaalamaailmassa ole tilaa osteopaateille. Itselle tuli ajatus, että olisi tarpeen! Olen hoito-alalla tällä hetkellä, mutta tekisi mieli opiskella lisää. En ole vielä keksinyt, mitä haluaisin.

      Poista