keskiviikko 11. joulukuuta 2013

Kivun synty ärsykkeestä


Kudosvaurio tai sen uhka synnyttää vaarasignaaleja, jotka kulkeutuvat hermostossa laaja-alaisesti. Kipu ja vaarasignaalit vaikuttavat niin laaja-alaisesti, että voidaan puhua kokonaisesta neuromatriisista. Seuraavassa luettelossa on kerrottu hieman vaarasignaalien kulkeutumisen reiteistä.

Paikallista kudosärsytystä kutsutaan nosiseptioksi. Tietyt hermosyyt reagoivat voimakkaisiin ärsykkeisiin aktivoitumalla ja lähettämällä sähköisiä signaaleja ääreishermostosta keskushermostoon. Nämä sähköiset signaalit ovat "raakadataa", jota ei vielä ole käsitelty. Se ei vielä siis ole kipua. Myeliinitupellisia, eli eristettyjä hermosyitä pitkin viesti kulkee nopeasti. Näistä säikeistä välittyvistä signaaleista aivot luovat teräviä ja tarkkoja kiputuntemuksia. Nämä A-delta-säikeet reagoivat mekaanisiin ja termaalisiin (kuuma-kylmä) ärsykkeisiin. Myeliinitupettomista säikeistä signaalit välittyvät selvästi hitaammin. C-säikeistä välittyy kemiallista, termaalista ja mekaanista ärsykettä. Siksi ne aktivoituvat varsinkin tulehdusaineista, kuten bradykiniinista ja tulehduksen aiheuttamasta mekaanisesta kudosturvotuksesta. Koska näistä viesti välittyy hitaasti, voidaan kylmähoidolla tuottaa kilpailevaa, nopeampaa ärsykettä hermostolle. Kipu lievittyy, koska selkäydin ja aivot saavat enemmän ja nopeammin informaatiota kylmyydestä kuin nosiseptiosta.

Seuraavaksi nosiseptiset signaalit suuntaavat selkäytimen takaosassa sijaitsevaan selkäytimen takasarveen edellä mainittuja hermosäikeitä pitkin.Signaalit kulkeutuvat selkäytimen vastakkaiselle puolelle ennen kulkeutumistaan ylös kohti aivoja. Jo selkäytimessä tapahtuu paljon nosiseptisen raakadatan käsittelyä. Jo tällä tasolla vaarasignaalien määrä saattaa alentua sen verran, ettei se pääse koskaan aivoihin ja täten myöskään tietoisuuteen.

Seuraavaksi vaarasignaalit kulkeutuvat aivorunkoon kuuluvan ydinjatkeen läpi. Tässä vaiheessa käynnistyy sarja autonomisen hermoston reaktioita. Sympaattisen hermoston aktivoiduttua mm. verenpaine nousee, sydämen syke nopeutuu ja hengitys tihenee. Elimistö valmistautuu pakene tai taistele -asetuksille.

Kipu luodaan aivoissa. Aivoissa ei ole tarkkaa kipukeskusta, vaan viesti käsitellään laaja-alaisesti monilla eri alueilla. Kipukokemukseen saattaa liittyä käytännössä kaikki aivojen osat. Tärkeinä alueina pidetään kuitenkin somatosensorista ja insulaarista aivokuorta, jotka päättelevät miltä alueelta vaarasignaalit tulevat. Kolmas tärkeä osa on ACC-alue (anterior cingulate cortex), joka liittyy kivun huomioimiseen ja tunteelliseen määrittämiseen. Kipu aiheuttaa tietenkin vasteita myös primäärillä ja supplementaarisella motorisella aivokuorella, joissa säädellään kehon liikkeitä, esim. kivun varomista. Prefrontaalisella aivokuorella on yhteys aivojen limbiseen järjestelmään, ja sen avulla säädellään kipuun liittyviä tunteita järjen avulla. Parietaalisen aivokuoren alueet voivat suunnata huomiota kivun uhkaan. Mantelitumakkeessa, eli amygdalassa, aktivoituvat kipuun liittyvät pelkoreaktiot.

Aivoista kulkee myös vaarasignaaleja muokkaavia, selkäydintä kohti laskeutuvia ratoja. Aivoista laskeutuvat signaalit voivat joko vähentää tai lisätä selkäytimestä aivoja kohti kulkevaa vaarasignaalia. Kipua voidaankin hallita esimerkiksi suuntaamalla huomiota pois kivusta. Tietyt rentoutumismenetelmät ja meditaatio voivat hillitä kipua. Voidaan esimerkiksi kuvitella, ettei kipua ole, niin kipu voi vähentyä. Tällöin vaikutetaan ACC-alueen aktiivisuuteen. Valitettavasti kipu voi myös lisääntyä, mitä enemmän sille antaa huomiota ja mitä enemmän sitä pelätään. Se aktivoi myös jatkuvasti sympaattisen hermoston taistele tai pakene -olotilaa, jolloin keho ei pääse palautumaan ja lepäämään. Siksikin on tärkeää opiskella rentoutumismenetelmiä, jotka vähentävät ahdistusta, masennusta, pelkoa ja kipua.


Osteopatiassa pyritään vähentämään vaarasignaalien määrää. Tällä on selvä positiivinen vaikutus kivun syntymiseen. Tärkeitä tavoitteita ovat myös kivuttoman liikkeen tuottaminen, mikä lisää liikeratoja, vähentää kivun varomista ja ontumista, mutta ennen kaikkea se moduloi kipua. Hoidon tarkoituksena on myös vähentää kipuun liittyviä pelkoja. Kivuton liike opettaa hermostolle, ettei liikettä tarvitse pelätä. On myös tärkeää opettaa potilaalle kivun fysiologiaa, jotta ymmärrettäisiin, ettei kipu ole se tekijä, joka lisää kudosvauriota. Tämä lisää uskallusta palata normaaleihin toimiin, kuten työelämään. Osteopaattisen hoidon tavoitteena on myös saada keho ja mieli rentoutumaan. Tällä on positiivisia vaikutuksia kipuun ja elimistön palautumiseen vähentämällä sympaattisen hermoston taistele tai pakene -olotilaa. Osteopatialla voidaan pyrkiä tällä tavoin epäsuorasti palauttamaan kehon hengitystoimintoja normaaliksi. Usein myös unensaanti paranee kivun vähentyessä. Kipu aikaansaa monia lihasjännityksiä ja muutoksia kehon kuormituksessa tiedostetun ja tiedostamattoman ontumisen kautta. Näiden vähentäminen on tärkeää kehon pitkäaikaisen hyvinvoinnin kannalta, koska nämä voivat kivun jatkuessa olla syinä lisääntyneisiin kipuongelmiin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti