maanantai 16. joulukuuta 2013

Hermokudoksen neurodynamiikka

Olen kiinnostunut kivusta ilmiönä. Kipu on aina hermostollinen ongelma. Tämän vuoksi hermokudoksen liikeominaisuudet ovat myös kiinnostavia. Olen aiemmin keskittynyt laajemmin kivun neurofysiologiaan ja siihen liittyviin muihin ilmiöihin. Neurodynamiikassa tarkastellaan näiden lisäksi hermokudoksen mekaanisia ominaisuuksia, jotka ovat myös todella mielenkiintoisia. Seuraavia tietoja olen poiminut mainiosta Michael Shacklockin kirjasta Clinical Neurodynamics.

Nosiseptiseen kipuun tarvitaan aina hermokudoksen läsnäoloa. Nosiseptorit ovat hermopäätteitä, joissa aistitaan kudosärsytystä. Nosiseptoreita on kiinni esimerkiksi lihaksissa, jänteissä, nivelsiteissä, luukalvossa, verisuonissa, kalvorakenteissa ja esimerkiksi välilevyn ulkopinnalla. Sisäelimissä ja esimerkiksi aivojen pinnalla niitä ei ole. Onkin siis hassu yksityiskohta, ettei aivokudoksessa tapahdu ärsytystä, vaikka aivot ovat se elin, joka kivun lopulta tuottaa. Kirurgi voikin siis vapaasti leikata skalpellilla aivokudosta ilman, että syntyy kipua. Mutta siellä missä on nosiseptoreita, voi syntyä hermokudokselle ongelmia ja täten tästä ärsykkeestä on mahdollista syntyä myös kipua.

Hermokudoksessa voi tapahtua kolmea erilaista mekaanista liikeominaisuutta. Nämä ovat tensio (eli venyminen), liukuminen ja kompressio. Muut liikkeet ovat näiden kolmen yhdistelmiä. Tensio on yksinkertaistettuna sitä, että neuraalikudos kiristyy ja pitenee. Yksi tapa aiheuttaa hermokudoksen hapensaannille ongelmia on venyttää sitä maksimaalisesti. Tästä voi syntyä puutumista ja pistelyä. Toinen tapa aikaansaada hermokudokselle ärsytystä on kompressio, eli puristaa sitä kasaan. Hermokudoksen uloimmissa kerroksissa sijaitsevat sensoriset tuntosyyt. Tämän vuoksi puutumiseen ja pistelyyn riittää pienempi puristus kuin lihasvoiman heikkenemiseen. Motoriset hermosyyt sijaitsevat hermopiuhan keskiosissa, syvemmällä kuin sensoriset säikeet. Tarvitaankin siis selvästi voimakkaampi puristus motorisen kontrollin häiriöiden syntymiseen. Jos puristus on tarpeeksi voimakasta ja pitkäkestoista, voi lihas halvaantua, jolloin sitä ei pysty liikuttamaan enää ollenkaan. Tällainen tilanne on esimerkiksi "saturday night palsy", eli lauantai-illan halvaantuminen, jossa humaltunut ihminen on sammunut yläraajansa päälle niin, että värttinähermo (nervus radialis) on jäänyt puristuksiin, eikä ihminen itse ole niin tajuissaan, että ymmärtäisi vaihtaa asentoa. Puristumista tapahtuu myös pienemmässä mittakaavassa aina kun lihaksia supistetaan. Normaali supistus-rentoutus -liike tekee hermokudokselle hyvää. Sen sijaan jatkuva lihasjäykkyys ei. Joskus neuraalikudoksen ongelmien yhteydessä lihassupistus aiheuttaa kipua, koska liukuominaisuuksien ollessa huonoja, lisääntynyt kompressio vain vähentää hermojen hapensaantia. Alueita, joissa hermokudoksen liukuominaisuudet voivat kärsiä, ovat myös ne paikat, joissa hermo läpäisee faskiaalisia kalvorakenteita. Yksi tekijä, joka lisää myös hermokudosen mekaanista puristusta, on inflammaation eli tulehduksen aiheuttama nesteturvotus.

Hermokudos pitää liukuliikkeestä. Se ruokkii hermoa hapekkaalla verellä ja pitää kudoksen hyvinvoivana. Liukuliike ei tuota hermokudokselle ärsytystä. Liukua voi tapahtua pitkittäissuunnassa, mutta myös poikittaissuunnassa. Pitkittäissuunnassa tilanne on vähän kuin sähköjohtoa vedettäisiin vuorotellen molemmista suunnista, mutta poikittainen liuku on hieman kuin pyörittäisi pullapitkotaikinaa kämmenien välissä. Näitä liikkeitä käytän itsekin varsin usein hyödyksi hoitamisessa. Pitkittäissuuntaista liukua on helppo käyttää isoihin hermoihin, kun taas poikittainen liuku on helppo tuottaa ihohermoihin.

Varsinkin nivelten alueet ovat sellaisia, joissa hermokudoskin joutuu alttiiksi venytyksille ja puristuksille. Jos taivutamme kyynärvarttamme kohti olkapäätä, joutuu kyynärpään ulkopuolella oleva kyynärhermo (nervus ulnaris) venytykseen. Sen sijaan taivepuolella kulkeva keskihermo (nervus medianus) on enemmän puristuneena. Maksimaalinen tensio, eli venytys, saadaan hermokudoksessa aikaan mikäli useamman nivelen alueella yhtäaikaisesti tapahtuu hermon kiristymistä ja pitenemistä. Tämä tarkoittaisi keskihermoa ajatellen niin, että rannetta taivutetaan ojennukseen, kyynärniveltä taivutetaan ojennukseen, olkaniveltä loitonnetaan ja hartiakaarta lasketaan ja päätä sivutaivutetaan vastakkaiselle puolelle yhtäaikaa. Tämä voi toimia hermokudoksen venytystestinä, jolloin voi syntyä kipu- tai puutumisoireilua. Tällainen maksimaalinen venytys ei kuitenkaan hoida hermoa.

Yhtä liukuominaisuutta kutsutaan konvergenssiksi, joka tarkoittaa yhteensuuntautumista tai lähentymistä. Tämä tarkoittaa sitä, että jos yhden nivelen alueella hermokudos kiristyy ja venyy, voi hermokudos liukua pitkittäissuunnassa molemmista ääripäistään kohti tensiokohtaa. Tämä siis tarkoittaa sitä, että vasemmalta ja oikealta otetaan "löysät pois", kun keskellä kiristää. Tämä liukuominaisuus takaa sitä, ettei hermokudos kiristy liikaa yhdellä alueella. Tätä ominaisuutta voidaan hyötykäyttää niin, että hermoa voidaan kiristää ja liikuttaa pinnealueella samalla, kun hermokudoksen muilta alueilta kiristystä löysätään. Tämä auttaa tekemään hoidosta kivuttomampaa ja turvallista. Nämä ominaisuudet auttavat myös paikallistamaan mahdollisten oirealueiden sijaintia vaihtamalla eri alueiden kiristyksiä ja löysyyksiä.

Ympäröivien kudosten ominaisuudet ja liikkeet vaikuttavat myös hermokudokseen. Avautumismekanismeiksi (opening mecahnisms) kutsutaan niitä tapahtumia, joissa neuraalikudosrakenteen kompressio, eli puristus, vähenee. Puristus vähenee, kun tila neuraalikudoksen ympärillä kasvaa. Tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, kun rangan liike aikaansaa rangan hermojuuren avautumista. Sulkeutumismekanismeiksi (closing mechanisms) kutsutaan sitä, kun neuraalikudoksen kompressio lisääntyy ympäröivän kudoksen vaikutuksesta. Tällöin neuraalikudoksen tila vähenee hermon ympärillä. Tällainen tilanne on esimerkiksi silloin, kun hermojuuren tila ahtautuu.

Eräs todella mielenkiintoinen ilmiö osteopaatinkin ajattelun kannalta on hermodynamiikan ominaisuus, joka yltää pitkälle kehon osasta toiseen. Nämä liukuominaisuudet liittyvät nimittäin myös selkäytimeen. Jos päätä ja leukaa viedään samanaikaisesti kohti rintaa alaraajan issiashermon venytyksen aikana, kiristyy myös selkäydin. Tämä venytysvaikutus on havaittu jopa silmän optisessa hermossa: kun potilas makaa selinmakuulla ja tämän molempia alaraajoja nostetaan suorana ylöspäin, on voitu havaita jopa silmien lievää sisäänkiertymistä. Tämä tarkoittaa siis sitä, että jos halutaan selän liikkuvuutta lisätä maksimaalisesti, tulisi liukuliikettä hoitaa niskasta ristiluuhun ja aina alaraajoihin asti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti