lauantai 9. marraskuuta 2013

Miksi hieron, mutta en tee hierontaa

Olen koulutukseltani koulutettu hieroja ja osteopaatti (AMK). Koulutetuksi hierojaksi valmistuin vuonna 2004 Porvoon Edupolista. Koulutetun hierojan koulutus on vuoden mittainen, n. 11 kk yhteensä kokopäiväopintoina. Osteopaatin ammattikorkeakoulutus kestää 4 vuotta kokopäiväopintoina. Olen vuosia tehnyt hierojana töitä. Minulta on kysytty useasti osteopaatiksi valmistumiseni jälkeen, että teenkö hierontoja. Olen kuitenkin systemaattisesti kieltäytynyt näistä töistä, vaikka uudella paikkakunnalla aloittavana yrittäjänä näillekin töille ja niiden tuomille tuloille olisikin ollut käyttöä, en nimittäin ole ollut starttirahan piirissä. Miksi kuitenkin käytän hoidossani hierontaotteita, mutta en kuitenkaan tee pelkkiä hierontoja?

Hierojakoulutuksessa opetellaan hyvin tarkasti luiden ja lihasten anatomiaa. Itse asiassa tuntiopetuksessa jopa tarkemmin kuin osteopatiakoulutuksessa, jossa lihasten opiskelu oli meillä jätetty kotiopiskelun varaan. Toisaalta ei niitä voinut osteopatiakoulutuksessakaan jättää opiskelematta, koska se olisi kostautunut hyvin monta kertaa - ensimmäisen kerran jo anatomian tenteissä. Mielestäni hierojakoulutuksessa lihasten lähtö- ja kiinnityskohdat käytiin erinomaisen tarkasti läpi, mutta osteopatian anatomian, ja varsinkin fysiologian, opetus on muuten monin kerroin laajempaa ja tarkempaa esimerkiksi nivelsiteiden, nivelten ja hermoston osalta. Käytännön hierontaopetusta oli paljon. Opiskelu olikin paljon sellaista "tekemällä oppii" -tyylistä. Muistan vielä elävästi ensimmäisen koulupäivän, jolloin ensiesittelyjen jälkeen opettaja käski oppilaat tyttö-poika -pareihin ja tekemään 1,5h kokovartalohieronnan. Turhat ujostelut siis pois heti ensimmäisenä päivänä. Eihän meillä ollut mitään käsitystä miten toimia. Olimmekin kuin uitettuja hierontarasvassa ja -öljyssä! Mielestäni hierojakoulutuksessa tehtiin oikein siinä, että parien vaihto oli joka kerralla pakollista, eikä samojen kanssa saanut harjoitella säännöllisesti. Tämä opetti siihen, että ihmisiä on erilaisia ja on myös erilaisia anatomioita. Kukaan ei ole niin kuin oppikirjassa. Ammattikorkeakoulussa tällaista käytäntöä ei ollut, vaan harjoittelu toteutui useammin samojen parien kanssa. Mielestäni tässä opettajien rooli on avainasemassa, koska ujostelevat oppilaat hakeutuvat herkästi tuttujen ja turvallisten kaverien kanssa harjoittelupareiksi.

Fysiologian, neuroanatomian ja -fysiologian, toiminnallisen anatomian ja biomekaniikan opetus oli paljon vähäisempää, pintapuolisempaa tai jopa täysin puuttuvaa hierojakoulutuksessa. Hierojakoulutus on hyvä alku, mutta se tuntuu jäävän tietyllä tavalla kesken. Hierojalla ei ole esimerkiksi kunnon valmiuksia puuttua raajojen puutumisoireisiin tai nivelten kiputiloihin. Hierojan peruskoulutuksessa käydään läpi lihaksistoa ja niiden sijaintia, mutta ei tiedetä mitkä hermot niitä hermottavat ja miltä tasolta selkärangasta hermotus lähtee. Hierojalla on pääasiassa vain yksi työkalu - hieronta. On itsestään selvää, ettei remonttimieskään saa asioita korjattua pelkällä vasaralla, vaikka lyönnin voimakkuus vaihtelisi naputtelusta takomiseen. Ihmistäkään ei saa kuntoon vain vaihtelemalla hieronnan voimakkuutta sivelystä murjomiseen. Toinen hierojan osaama työkalu on venytys, mutta sitä käytetään säästeliäästi.

Hieronta ei sisällä varsinaista hoitofilosofiaa, eikä se ole vaivojen syihin saati toiminnallisuuteen perehtyvää. Tärkein klassisen hieronnan ajatus on se, että aina hierotaan sydäntä kohti, eli ääreisosista kohti keskustaa. Hieronnassa käydään pääosin kuitenkin päämäärättömästi ihmisen kehon osia kosketuksella ja hieronnalla lävitse käyttämällä muutamaa eri hierontatekniikkaa kuten sivelyä, pusertelua, hankausta, tärisyttämistä ja taputtelua. Osa hierojista - kuten itsekin aikoinaan - ovat tähän tyytymättömiä ja pyrkivät hoitamaan kipuja kohdistamalla hoitoa kivuliaisiin lihaksiin ja alueisiin, mutta tämä ei varsinaisesti ole klassisen hieronnan opetuksen mukaista.

Hieronta ja kosketus saavat aikaan positiivisia asioita ihmisen fysiologiassa. Puhutaan pääosin psykofysiologisista vasteista. On jonkin verran tieteellistä näyttöä, että hieronta auttaa esimerkiksi alaselkäkivuissa. Hieronta ja kosketus rauhoittavat, alentavat stressihormoni kortisolin eritystä, vähentävät ahdistus- ja masennusoireita, stimuloivat sosiaalista käyttäytymistä ja voivat auttaa oppimisessa. Ne voivat alentaa verenpainetta, lisätä ruuansulatuksen toimintaa ja muutenkin lisätä hyvää oloa. Hassua on, että en tiennyt näitä asioita näin hyvin hierojana ollessani.

Ihminen ei ole kuitenkaan muovailuvahaa, jota voisi pelkällä hieronnalla muovata uuteen uskoon. Lihasjäykkyydet ja "jumit" ovat keskushermoston säätelemiä. Mekaanisesti voimaa käyttämällä emme varsinaisesti poista jäykkyyksiä. Itse asiassa liiallista voimaa käyttäessä ja kipua tuottaessa vaikkapa venyttelyssä lihaksen tonus voi jopa kasvaa. On tärkeää ymmärtää kivun neurofysiologiaa, jotta manuaalisesta hoidosta saisi mahdollisimman tehokasta. Se ei tarkoita sitä, että hoidon pitää tuntua voimalliselta. Usein se tarkoittaa itse asiassa päinvastaista. Koska mikään ulkoinen voima ei suoraan vähennä lihasjännitystä, on osattava vuorovaikuttaa potilaan hermoston kanssa, jotta aktivoisimme aivojen laskevat, inhiboivat radat. Vasta, kun potilaan hermosto hyväksyy sen, ettei suojaavaa lihasjännitystä tarvitse ylläpitää, voi hoito toimia. Ei auta vaikka kuinka lisäisi hieronnan voimakkuutta ja kivuliaisuutta, jos sen myötä keskushermosto reagoi lisäämällä suojajännitystään.

Usein dynaamiset ja aktiiviset hoitomenetelmät, kuten nivelten passiivinen tai aktiivinen mobilisointi ja lihasten jännitys-rentoutus-tekniikat (englanniksi MET eli Muscle Energy Techniques) tuottavat hermostolle enemmän sellaista informaatiota, jonka käsitellessään hermosto hyväksyy aiempaa pienemmän lihasjännityksen ja nivelten laajemman liikeradan. Hieronnassa ei tarkastella nivelten liikkuvuuksia oikeastaan lainkaan, eikä esimerkiksi syvälle lonkkaniveleen päästä mitenkään vaikuttamaan sormien voimin, vaan vasta liikuttamalla kyseistä niveltä. Voimallinen hieronta voidaan tulkita myös uhkaavaksi hermoston toimesta, jos se on liian kovaa ja kivuliasta. Tämän vuoksi itse lähestyn kipuherkkää aluetta mieluummin tietyntyyppisellä ihohermoon nähden poikittaisella ihovenytyksellä. Tässä tarkoituksena on se, että alueelta vähennetään nosiseptiota, eli vaara-aistimusta, ja tuotetaan hermostolle uudentyyppistä ja mieluisaa mekaanista aistimusta, mikä syrjäyttää aivojen huomion kivun tuottamiselta. Nosiseptiohan on alitajuista aistininformaatiota, josta aivot tuottavat kipua. Kivun tarkoitus on suojata kudoksia mahdollisilta kudosvaurioilta. Ei ole siis hoidollisesti järkevää pyrkiä lisäämään aivojen aiheuttamaa suojajännitystä kovalla hieronnalla tai kivuliailla venytyksillä. Järkevää sen sijaan on tuottaa mahdollisimman miellyttävää hoitoa. Joskus tietysti kovempi paine koetaan miellyttäväksi eikä tässä olekaan mitään pahaa. Pahaksi se on vasta sitten, kun hampaita joudutaan puremaan yhteen ja ähkimään hoitopöydällä, jotta hieronnan voimakkuuden kestäisi. Raja käsittelyn voimakkuudessa menee mielestäni tässä.

Tärkeintä mielestäni ei kuitenkaan ole erot hieronnan ja osteopatian käsittelytavoissa. Minusta tärkein ero on asiantuntijuudessa. Hieroja ei ole asiantuntija. Hieroja tekee manuaalista käsittelyä, ja monet hierojat ovat siinä äärettömän hyviä! Osteopaatti sen sijaan ymmärtää huomattavasti laajemmin ihmisen anatomiaa, fysiologiaa, toimintaa ja myös sairauksia. Ammattikorkeakoulun käyneellä osteopaatilla on paljon paremmat valmiudet ottaa huomioon vakavatkin patologiat kuin hierojalla. Kun ihminen valitsee itselleen hoitajaa, kannattaa paljon mieluummin valita osteopaatti kuin hieroja, jos tavoitteena on päästä eroon kivusta, puutumisoireista tai vaikkapa lisätä liikeratoja. Osteopaatilta saa myös arvokkaampia ohjeita itsehoitomenetelmiin kuin hierojalta yksinkertaisesti siitä syystä, että osteopaatilla on tähän huomattavasti kattavampi koulutus.

Itse en hierojanakaan ollessani kokenut haluavani tehdä vain hierontaa, vaan auttaa ihmisiä. Monet saivat hieronnasta apua, siitä ei ole kyse. Opin myös itse vuosien varrella käsittelemään ihmisiä paremmin. Vasta osteopatiassa sain kuitenkin vastauksia sellaisiin kysymyksiin, joihin en osannut ennen vastata. Sain myös paljon laajemmat valmiudet auttaa ihmisiä erilaisin menetelmin. Lopulta ymmärsin miksi ihmisiä kannattaa hoitaa pääosin kivuttomasti - se on fysiologisesti perustellumpaa, mutta myös tehokkaampaa hoitamista!

Osteopatia on hoitofilosofia, joka ottaa huomioon koko ihmisen. Se ottaa huomioon ihmisen rakenteen, toiminnan, käyttäytymisen, hengityksen, verenkierron, mielialat, stressitekijät ja sosiaalisuuden ym. Hieronta sen sijaan on hierontaa. En osaisi, enkä enää haluaisikaan tehdä pelkkää hierontaa. Sen sijaan käytän sitä hyvinkin mielelläni osana osteopaattista hoitokäytäntöä - perustellusti ja lähinnä tarpeen mukaan, niin kuin vasaraakin remontissa. Tärkeintä on auttaa ihmisiä niin hyvin kuin mahdollista. Osteopatian avulla se on mahdollista.


4 kommenttia:

  1. Miten näet hieronnan vaikutuksen/tarpeellisuuden urheilijan lihashuollossa? Esim. palautuminen suorituksesta? -Heikki K-V

    VastaaPoista
  2. Ilmeisesti kovin hyvää tutkimusnäyttöä hieronnan tehokkuudesta ei valitettavasti ole. Harjoittelun jälkeinen lihasarkuus voinee ainakin hetkellisesti vähentyä, mutta ilmeisesti lihaksen heikkoutta ei saada vähenemään hieronnalla (tosin ei myöskään tulehduskipulääkkeillä). Tosin noiden DOMS-kipujenkaan suhteen näyttö ei liene vakuuttavaa, ellei jotain uutta tietoa ole ilmennyt. Kipu on kuitenkin aina subjektiivista joten, jos urheilija kokee nopeutunutta palautumista, niin antaa mennä vaan. Toisaalta noin 10% saattaa kokea hieronnasta lihasarkuuden lisääntymistä, joten ihan kaikille sekään ei sovi. Toisaalta jos ihminen on kovin stressaantunut (henkisesti tai fyysisesti), niin silloin elimistössä toimivat stressihormonit, esimerkiksi kortisoli. Tämä tarkoittaa katabolista tilaa, jossa sympaattisen hermoston aktiivisuus on koholla. Jos hieronnalla saadaan ihminen rentoutumaan, niin teoriassa kortisolin eritystä saadaan alenemaan ja parasympaattinen hermosto ja kehon palautuminen (anabolia) käyntiin. En tiedä tästä kuitenkaan evindenssiä (juuri urheilun saralla, muuten kyllä), vaan tämä on omaa pohdintaani. Tässä on vielä pari linkkiä aiheesta: http://saveyourself.ca/articles/delayed-onset-muscle-soreness.php http://www.khl.fi/pdf/hieronta%20hoitona%20liioiteltuko.pdf

    VastaaPoista
  3. Hierojana toimiessani olen pohtinut samoja asioita. Halu auttaa olisi kova, mutta työkalut loppuvat nopeasti kesken. Toki monia on saanutkin autettua, jos syy on ollut lihasperäistä. Tietty se, että vaiva ei toistuisi, on asia erikseen. Jotkut yliarvioivat ja jotkut taas aliarvioivat hierojan taidot. Moni esimerkiksi hämmästyy jos alat uteleen, että onko mahdollisesti ollut stressava elämäntilanne tms. Asennoitumisesta huomaa, että "miten hieroja tuollasia kyselee..". Mutta on vain tullut huomattua/opittua, että siihen miksi lihakset kiristää tai joku paikka oirelee - voi olla erittäin monta vaikuttavaa tekijää. Aina ravinnosta, stressistä, unesta lähtien. Näitä ei vaan hierojakoulussa opeteta. Haluaisin auttaa mahdollisimman kokonaisvaltaisesti ja siksi olenkin ajatellut osteopatian opintoja joko AMK tai yksityisessä koulussa. Osteopaateista olen saanut paljon hyvää palautetta ja omatkin kokemukset ovat positiivisia. Esimeriksi fysioterapeuteista jostain syystä harvemmin kuulee hyvää. Tosin paljon tekijästä kiinni ja sanonkin asiakkaille, että ei ole oikeaa tai väärää, on vain erilaisia tapoja, jotka auttavat eri ihmisiä eri tavoin - tai sitten eivät. Paikkansa kaikella.

    Ja olen myös huomannut, että kommunikoinnilla ja sillä miten asiakas kokee hieronnan onnistuneen ja millainen fiilis tilanteesta asiakkaalle tilanteesta jää, on äärettömän suuri merkitys. Mielen voima vaikuttaa uskomattoman paljon. :-)

    Jatka ihmeessä näiden mielenkiintoisten, ajatuksia antavien tekstien raaputtelua!

    VastaaPoista
  4. Hienoja ajatuksia sinulla ja olet fiksusti ottanut näitä asioita vastaanotollasi esille. On ihan oikein kysellä stressistä ja muusta! Vaivojen toistumista ei pysty valitettavasti muutkaan ammattilaiset estämään. Kipuja tulee ja menee. Itse uskon, että oikeanlaisella hieronnalla voi saada parhaimmillaan vastaavia tuloksia kuin osteopatiassa, mutta hieronta on monesti sen verran staattista, ettei homma aina toimi, koska tarvittaisiin enemmän liikettä, joka toimii lääkkeenä. Minusta hierojan koulutus on hyvä startti, mutta se jää tavallaan kesken. Sen takia itsekin lähdin jatko-opiskelemaan. Samalla opiskelin kouluaikana ja sen jälkeenkin kouluaiheiden ulkopuolelta. Huomaa kyllä, että olet laajemminkin kiinnostunut asiakkaittesi hoitamisesta, mikä on todella hyvä asia ja se varmasti välittyy myös asiakkaisiin positiivisella tavalla!

    VastaaPoista