tiistai 16. heinäkuuta 2013

Pehmytkudosvaurion korjautuminen

Tuki- ja liikuntaelimistön vammojen kuntouttamisen periaatteena on toiminnan palauttaminen mahdollisimman täydellisesti ja nopeasti. Kuntoutumiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten potilaan ikä ja kunto, vamman laatu ja sijainti sekä potilaan oma motivaatio, asenteet, uskomukset ja henkiset voimavarat. Yksi tärkeimpiä on kuitenkin aika. "Aika parantaa", kuuluu vanha sananlasku. Monesti emme voi kudosvaurion korjaamiseen kuluvaa aikaa varsinaisesti lyhentää, mutta ilman asianmukaista kuntouttamista vaiva voi pitkittyä oleellisesti ja jopa pysyvästi. Usein pitkittyneessä vaurionkorjauksessa onkin kyse siitä, että jokin on mennyt pieleen tai kroppa ei toimi optimaalisesti. On monia tapoja pilata paranemisprosessi, joten pelkän onnen varaan ei kannata asiaa jättää. Onnistuneen kuntoutumisen jälkeen paluu normaaleihin aktiviteetteihin onnistuu hyvin ja riski vamman uusiutumiseen on pieni. Jos kuntoutuminen ei ole riittävää, riski vamman uusiutumiselle kasvaa suureksi.

Vain hampaita lukuunottamatta kaikki kudoksemme voivat uusiutua ja korjautua. Korjausprosessi alkaa heti vaurion jälkeen. Kun kudoksen "jatkumo" häiriintyy, voidaan ajatella siinä kohdalla olevan vaurion. Valitettavasti nisäkkäät eivät pysty kasvattamaan uutta raajaa vanhan tilalle niin kuin salamanteri. Kudosvauriota pyritään korjaamaan muodostamalla tiivistä sidekudosta. Tällä nopealla prosessilla pyritään välttämään infektioiden syntyä. Kudosvaurio on nimittäin aina myös infektioriski. Arpikudoksen nopealla muodostuksella on siis tärkeä roolinsa.

Kudostraumat voidaan jakaa makro- ja mikrotraumoihin. Makrotraumat syntyvät äkillisesti isojen voimien kohdistuessa kudokseen. Mikrotraumalla tarkoitetaan dynaamista ylikuormitusta, joka pikkuhiljaa rikkoo kudoksen. Puhutaan siis rasitusvammoista.

On itsestään selvää, että pienet ihovauriot korjautuvat nopeasti ja isommat kudosvauriot hitaammin. Ihon, lihasten, jänteiden, nivelkapseleiden ja -siteiden korjautuminen on suhteellisen samanlaista. Tavallisemmissa pehmytkudosvaurioissa alun akuutti tulehdusvaihe (inflammaatiovaihe) voi kestää lähteestä riippuen kolmesta kymmeneen päivään. Tämä on aika, jolloin vamman jälkeen kannattaa käyttää kuuriluontoisesti tulehduskipulääkettä, varsinkin, jos se on lääkärin määräämää. Lääkäreillä on kuulemma akuutin selkäkivun kanssa kahden viikon sääntö, jolloin tilannetta seurataan - juurikin tämän tulehdusvaiheen takia. Tulehdus vaaditaan, jotta korjauksen ensimmäinen vaihe saataisiin käynnistymään. Korjausprosessi ei kuitenkaan jatku ennen kuin tulehdus on laskenut. Yleensä tulehduskipulääkettä otetaan kuuriluontoisesti lyhyen aikaa, mutta isoa annosta. Esimerkiksi ibuprofeiinia saatetaan käyttää 800 mg kolmesti päivässä, jotta tulehdusprosessi saataisiin kuriin. Pieni annos ibuprofeiinia, esim. 1x400 mg vaikuttaa lähinnä kipuun, eikä laske tulehdusta tällaisessa tapauksessa riittävästi. Isoa annosta ei tietenkään tule käyttää, jos tulehduksen olemassaoloa ei epäillä.  Tulehdus voi toki jatkua myös akuutin tulehdusvaiheen jälkeen ja pitkittyessään kroonistaa vaivaa, mutta sen osuus korjausprosessissa vähenee merkittävästi. Kipulääkkeiden sivuvaikutukset tulee aina muistaa, sillä ne aiheuttavat satoja kuolemia vuodessa.


Tulehdus on aivan luontainen prosessi ja sillä on hyötyvaikutuksensa. Tulehdus aikaansaa mm. kemotaksiksen, kemiallisen hälytyskellon, jolla valkosolut kutsutaan paikalle estämään bakteeri-infektiota ja siivoamaan tuhoutunutta kudosta. Tällöin veren virtaus paikallisessa kudoksessa myös lisääntyy ja verisuonten läpäisevyys kasvaa. Kudokseen syntyy turvotusta. Paikallisten hermopäätteiden herkistyessä tulehduskemialle ja turvotuksen aiheuttamalle mekaaniselle paineelle lisääntyy myös selkäytimeen ja aivoihin kulkevaa vaara-aistimusta, eli nosiseptiota, jolloin aivot tuottavat vaurioalueelle kivun tuntemuksia. Kipu ja turvotus myös immobilisoivat vaurioaluetta. Liikkeen vähenemisellä vaurioalueella on vaurion paranemisen kannalta tärkeä rooli - emmehän halua mekaanisella rasituksella tuottaa enää lisää kudostuhoa. Kipulääkkeellä torjutaan myös kipuaistimusta, joten on syytä ymmärtää, ettei vaurioaluetta saa kuormittaa, vaikka kipu olisikin vähentynyt. Kortisoni on erittäin tehokas tulehduksen alentaja. Se tosin hajottaa myös kudoksia, minkä vuoksi sitä ei pistetä esimerkiksi jänteeseen tai hyvin pinnallisesti, jolloin se hajottaisi ihonalaisen rasvakudoksen. Kortisoni estää myös valkosolujen pääsyä kudosvaurioalueelle - tämä saattaa olla jopa tulehdusta hillitsevä mekanismi. Osalle kortisoni-injektio tuottaa myös aikaisempaa kovemman kipu- ja tulehdusreaktion lääkkeen kiteisyyden aiheuttaman ärsytyksen vuoksi ennen kuin lääke vapautuu hitaasti kudokseen. Monissa tapauksissa satunnainen kortisoni-injektio on kuitenkin ihan aiheellinen.

Tulehdusvaiheen jälkee varsinainen kudosten korjausvaihe (proliferaatio). Tässä vaiheessa alkuperäistä kudosta korvataan arpikudoksella - tätä kutsutaan fibroplasiaksi. Tämä vaihe voi kestää neljästä kuuteen viikkoa, tai jopa pitempään. Ensin alueen vähähappisuus stimuloi uusien hiusverisuonien rakentumista, mikä lisää alueen aerobista korjausprosessia. Hiussuonien mukana vaurioalueelle pääsee fibroblasteja, jotka alkavat tuottaa mm. erilaisia kollageenisäikeitä. Oikein ajoitettu liikeharjoittelu ja mobilisaatiohoito vähentävät arvenmuodostusta ja saavat aikaan paremman hiussuonten järjestäytymisen.

Maturaatiovaihe on kaikkein pitkäkestoisin, kestäen jopa vuoden tai yli. Vuoden jälkeen kudos on saavuttanut 70-80% alkuperäisestä vetolujuudestaan. Tämä on hyvä muistaa, koska riski kudoksen uudelleenvaurioitumiselle on jäljellä tänä aikana. Korjausprosessiin menee siis huomattavan pitkä aika, minkä vuoksi ihminen saattaa turhautuakin. Korjausprosessiin tietysti vaikuttaa myös se palataanko esimerkiksi rasitusvamman aiheuttaneeseen aktiviteettiin liian pian ja liian rajusti. Jos kudosta ärsytetään ja ylirasitetaan jatkuvasti niin voi käydä niin, että kudos ei korjaudu niin hyvin kuin se voisi. Kudoksen korjautumiseen vaikuttaa myös potilaan ikä ja terveys. Ei voida olettaa, että aineenvaihduntaa heikentävän sairauden, kuten aikuistyypin diabeteksen, omaava ikäihminen paranee yhtä nopeasti kuin terve, nuori aikuinen. Kannattaa myös muistaa, että tämä kudoksen korjausprosessi liittyy myös leikkaushoitoihin. Ei ole mitenkään realistista ajatella, että heti leikkauksen jälkeen kaikki olisi kunnossa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti