torstai 13. joulukuuta 2012

Spirituaalisuus osteopatiassa

Aiemmassa blogauksessa kerroin osteopatian olevan hoitofilosofia, joka koostuu tietyistä periaatteista. Yksi näistä oli kehon yhtenäisyys. Tätä kehon yhtenäisyyttä on eroteltu perinteisesti kolmeen osa-alueeseen, joka on englanniksi "body, mind and spirit". Sanon tämän englanniksi siksi, että ensimmäinen tarkoittaa kehoa, toinen mieltä, mutta kolmannesta en voi olla täysin varma, mitä se suomeksi tarkoittaa. Pohdinpa siis aihetta hieman.

"Spirit" voidaan ymmärtää ehkä sieluna, mutta englanniksi sille on olemassa oma vastineensa, joka on "soul". "Spirit" voi tarkoittaa myös henkeä. Ehkä se voisi tarkoittaa myös sitä, että ihminen on elossa ja hänessä ovat ne voimat, jotka ylläpitävät elämää.  Spirituaalisuus voi tarkoittaa hengellisyyttä, ehkä jopa uskoa. Uskon taas helposti voisi kategorisoida jonnekin mielen - mind - alajaksoksi. Ei välttämättä järjen, vaan tunteiden alle. Tunteitaan - esimerkiksi pelkoa tai rakkautta - ei voi täysin järjen avulla kontrolloida, eikä myöskään uskoa. Ihminen joko uskoo johonkin tai ei usko. Miksi siis kehon yhtenäisyys ei voisi yksinkertaisuudessaan olla vain body - mind -yhteys ilman spiritiä?

Maailman uskontojen lukumäärän huomioiden on tosiasia, että ihmisillä on tarve uskonnollisuuteen ja hengellisyyteen. Usko antaa ihmiselle lohtua ja elämänmyönteisyyttä. "Kaikki spirituaalisuus on kärsimyksestä vapauttamista", kuuluu eräs - ilmeisesti - buddhalaista alkuperää kuuluva sanonta. Osteopatian filosofian periaatteissa sanotaan, että keholla on itsesäätelymekanismi, jolla on pyrkimys korjaamaan itse itsensä. Voisiko "spirit" tarkoittaa tätä itseparanemismekanismia?

Uskon voimasta tunnetaan lääketieteessä ilmiö nimeltä plasebo. Sitä ei voida järjellä ohjailla. Suomessa sitä kutsutaan erheellisesti lumevaikutukseksi. Erheellisesti siksi, että plasebolla on aitoja ja mitattavia fysiologisia vaikutuksia. Vaikutus tosin ei suoranaisesti ole annetun hoidon ansiota, vaan siitä, miten keho reagoi annettuun hoitoon ja käynnistää sisäsyntyisen itseparanemismekanismin. Se, miten hyvin tämä itseparanemismekanismi toimii ja käynnistyy, on täysin kiinni potilaasta itsestään. Kaikki eivät reagoi plaseboon yhtä voimakkaasti. Reagoinnin voimakkuuteen vaikuttavat monet asiat, kuten potilaan omat ennakko-odotukset, mutta myös hoitajan usko antamaansa hoitoon. Plasebo on siis niin potilaan kuin hoitajankin kannalta terveellinen ilmiö. Usko annettuun hoitoon ja plasebo-ilmiö käynnistävät potilaan paranemisen. Usko annettuun hoitoon tekee hoitajasta myös paremman terapeutin. Win-win!

Marita Sandströmin Psyyke ja aivotoiminta -kirjassa kerrotaan, että lukuisissa tutkimuksissa on käynyt ilmi se, että plasebolla on neurobiologinen tausta ja se vaikuttaa sekä kehoon että mieleen. Plasebo esimerkiksi vähentää kipua ja kohottaa mielialaa. Se vähentää esimerkiksi ärtyneen paksusuolen oireistoa 40,2 %, pohjukaissuolen haavan oireita 36,2-44,2 %, vakavan masennuksen lääkehoidossa 29,7 %, migreenikohtauksessa 29 %, refluksitaudissa 26,8 % ja kroonisessa väsymysoireyhtymässä 19,6 %. Lisää mielenkiintoista informaatiota löytyy kirjan sivuilta 282 - 285.

Mitä tapahtuu, jos potilaalta viedään usko ja toivo paremmasta terveydestä? Se ei todennäköisesti ainakaan edistä potilaan terveyttä. Todennäköisesti se jopa alentaa sitä. Ennen kuin rekisteröity terveydenhuollon ammattihenkilö kieltää potilaaltaan homeopatian, vyöhyketerapian tai aloe vera-juoman käytön, tulisi hänen muistaa Hippokrateen ohjeistus siitä, että potilaalle ei ainakaan saa aiheuttaa lisää haittaa. Jos potilas kokee saaneensa apua vaarattomasta, mutta tutkimusnäytöltään puutteellisesta, hoidosta,  miksi häneltä pitäisi viedä se pois kieltämällä sen vaikutukset tai leimaamalla ne pelkäksi huuhaaksi? Mikä oikeus ammattihenkilöllä on heikentää potilaansa itseparanemisjärjestelmää, vaikka tietäisi potilaan saaman terapian olevan tieteellisesti kestämättömällä pohjalla? Rekisteröidyn terveydenhuollon ammattihenkilön kannattaa tilanteessa kysyä itseltään haluaako antaa potilaansa terveydelle mahdollisuuden vaiko olla kusipää oikeassa. Jos haluaa tunteitaan purkaa johonkin, niin mieluummin kohdistaa kritiikkinsä hoitoja antavalle taholle kuin potilaalle.

Plasebon vastakohta on nosebo - negatiivinen reaktio saatua hoitoa kohtaan, jolla ei pitäisi normaalisti olla haitallisia vaikutuksia. Mitenköhän lukemattomia erilaisia (terveyttämme) rajoittavia uskomuksia olemme elämämme aikana omaksuneet ja kohdanneetkaan? Mitkä kaikki asiat ovatkaan itseparanemismekanismimme toimimisen esteenä? Mitä tapahtuu potilaan käytöksessä, kun hänelle sanotaan, ettei hänen sairautensa kannalta ravinnolla ole mitään merkitystä? Kannustaako tällainen potilasta noudattamaan terveellisiä - eli terveyttä etsiviä - elämäntapoja? En itse usko niin.

Onko plasebo-ilmiöllä toisaalta edes mitään tekemistä spirituaalisuuden kanssa? Plaseboa voidaan sentään edes jotenkin tutkia ja mitata, vaikka sekin on jotain sellaista, mitä on todella vaikea ymmärtää ja havainnoida. Spirituaalisuus taas voidaan ymmärtää hyvin monella eri tavalla. Spirituaalisuuden käsite on myös paljon abstraktimpi, monitahoisempi ja henkilökohtaisempi kuin pelkkä plasebo-ilmiö, eikä minulla ole sen tarkempaan kuvailemiseen riittävästi tietoa saati ymmärrystäkään.

Body - mind - spirit -yhteyden etsintä kuitenkin jatkukoon, eikä kysymykseen liene yksinkertaista vastausta. Ehkäpä uskonnollisuus on osteopatian filosofian syntyhetkillä 1800-luvun lopussa ollut niin itsestään selvää, että sen on automaattisesti ajateltu kuuluvan osaksi ihmisen yhtenäisyyttä. Nykyisin asian suhteen ollaan varmasti varovaisempia, minkä vuoksi ehkä itsekin yritän selittää spirituaalisuutta itselleni fysiologisena ilmiönä. Pitää kuitenkin muistaa, että  yhtenäisyyden hahmottamiseksi tehty kokonaisuuden paloittelu pienempiin osa-alueisiin on vain ajatusleikkiä, jolla pyrimme ymmärtämään asioita, jotka ovat meille liian monimutkaisia hallittaviksi. Kehoa, mieltä ja tätä kolmatta osa-aluetta ei voida erottaa toisistaan, minkä takia jaottelu on teennäistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti