keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Epäspesifi mekaaninen kipu

Kipu on yleisimpiä syitä hakeutua lääkärin, fysioterapeutin tai osteopaatin vastaanotolle. Harva hakeutuu hoitoon pelkän liikerajoituksen vuoksi. Varsinkin osteopaatit pyrkivät hoitamaan kipua liikkeen avulla, mihin on varsin hyvät syynsä.

Kipu on biologisesti tärkeä tekijä hengissäpysymiselle. Kipuaistimus varoittaa vaaroista, jotka joko potentiaalisesti tai ihan oikeasti vahingoittavat ruumista. Kipua ei olisi ilman aivoja. Kipu on itseasiassa aivojen tulkinta ja lopputuote eri aistininformaatiolle. Kun puhutaan mahdollisesti haitallisesta aistinärsykkeestä, puhutaan nosiseptiosta. Esimerkiksi iholla on nosiseptoreita, joiden ärsytys aikaansaa informaatiokulun ensin selkäytimeen, jossa sitä käsitellään. Jos ärsyke on tarpeeksi vahvaa, tieto jatkaa matkaa aivoihin asti, jossa tapahtuu useilla aivojen aluilla lopullinen tulkinta ja kivun tuotanto. Kipu on siis aina korvien välissä. Nosiseptoreita kutsutaan usein myös "kipureseptoreiksi", mikä on mielestäni epäkuvaava ja harhaanjohtava ilmaisu näille aistimille. Kipua ei vastaanoteta eli "reseptoida" elimistön ulkopuolelta eikä se synny myöskään näissä aistimissa, vaan se tuotetaan aivoissa. Suuri osa nosiseptiosta ei ikinä saavuta tietoisuutta. Kuvaavampi sana olisi vaarareseptori. Kipu ei varsinaisesti synny myöskään luusta, lihaksista, jänteistä tai nivelsiteistä. Näissä rakenteissa on kyllä runsaasti hermoja ja niiden yhteydessä nosiseptoreita. Tästä syystä kipuaistimus on tavallaan aina "hermoperäistä".

On kaksi tapaa ärsyttää hermokudosta. Ne ovat kemiallinen ja mekaaninen ärsytys. Esimerkiksi tulehduksessa syntyy näitä molempia tekijöitä. Inflammatoriset kemialliset aineet, joita syntyy vaurioalueelle voivat ärsyttää kudosta, mutta samalla syntyy myös turvotusta, joka on mekaaninen ärsyke. Kemialliseen kipuun yleensä auttavat tulehduskipulääkkeet, jotka vaikuttavat pro-inflammatoristen prostaglandiinien ja sytokiinien tuotantoa estävästi.

On kuitenkin mekaanista kipua - venytystä tai kompressiota hermokudoksessa - jota eivät lepo ja tulehduskipulääkkeet korjaa. Yksittäisen hermon puristus- tai pinnetila on helppo diagnosoida manuaalisesti. Usein mekaaniset kiputilat eivät kuitenkaan ole yksittäisen hermon puristus- tai venytystiloja, minkä vuoksi kipu saattaa olla laaja-alaisempaa. Voi olla, ettei kipuun tunnu löytyvän pitkäkestoista apua esimerkiksi ergonomista asentoa muuttamalla tai kipulääkkeitä syömällä, saati lepäämällä. Asennonvaihdos kyllä auttaa hetkeksi, mutta kipu tuntuu palaavan.

Kipu on aivojen tulkinta ja tarve jostakin. Tällaisessa tilanteessa, varsinkin, kun taustalla ei ole mitään traumaattista tapaturmaa, kyse voi olla hermoston ravinnon ja hapentarpeesta. Hermojen ympärillä on pieniä verisuonia, jotka ovat myös puristuksissa hermon ympärillä. Hermokudosta on todella paljon ja se on kuin jättimäinen seitti ympäri kehoa. Kun emme liiku, vaan istumme tuntikausia esimerkiksi toimistotyössä, jäykistymme monelta alueelta. Tällöin myös koko "seitti" on tiukalla ja yhden reunan kiristys kiristää myös toista.

Tällaisessa tilanteessa kipu voi olla kuin jano. Hermosto janoaa liikettä, koska liike vapauttaa hermoja ja verisuonia. Janoa tyydytetään säännöllisellä juomisella. Janoa ei tyydytetä niin, että juomme illalla kolme litraa vettä putkeen, kun olemme ensin olleet koko päivän juomatta. Ratkaisu on kivun ja liikkeenkin suhteen säännöllisyys. Tämä on syy miksi paraskaan ergonominen työtuoli tai ergonominen työasento ei ratkaise ongelmaa mikäli ihminen on vain paikallaan. Muurahaiset työhousuissa voisivat olla jopa parempi ratkaisu. Liikkeen ei tarvitse välttämättä olla pelkkää "urheilua". Se voi olla ihan normaalia puuhastelua, kunhan se on riittävän säännöllistä, mielellään sellaista, jota tapahtuu hereilläolon jokaisena tuntina (onneksi emme myöskään nuku täysin paikoillamme).

Osteopatiassa liike voitelee ja ravitsee (myös) hermokudosta. Liikeratoja vapauttamalla aineenvaihdunta normalisoituu, eikä aivojen tarvitse täten tulkita nosiseptiota kipuna. Käsin tehtävässä hoidossa myös mekanoreseptoreista ja proprioseptoreista aivoihin tuleva tieto kilpailee nosiseption kanssa aivojen huomiosta, minkä vuoksi kipua ei havainnoida. Aivot tulkitsevat liikkeen ja kosketuksen olevan nosiseptiota tärkeämpää tai huomionarvoisempaa informaatiota. Kivuttomalla liikkeellä voidaan myös moduloida aivojen tulkintaa kivuliaista liikeradoista ja asennoista. Myös miellyttävä kokemus vie huomiota pois kivulta ja aivojen perseptio kivusta muuttuu.

Usein varsinkaan pitkittyneellä kivulla ei ole enää suoraa vastetta kudosvaurion kanssa. On siis tärkeää muistaa, ettei kipu aina kuvaa vaurion suuruutta. Neulan työntäminen kynnen alle tuottaa suhteettoman paljon kipua verrattuna syntyneeseen kudosvaurioon, kun taas kolarissa todella vakavasti loukkaantunut ihminen ei välttämättä tunne lainkaan kipua.

Usein kipu on vain hälytysääni. Se ei itsessään riko tai jäykistä kudoksia. Varsinkaan silloin, kun ei ole syytä epäillä suurta kudostuhoa. Siksi kipua ei tarvitse varsinaisesti pelätä ja varoa. Itse asiassa kivun varominen ja liikkumattomuus voivat olla syynä jäykistymiselle. Ei kuitenkaan ole järkevää tahallisesti ärsyttää ja tuottaa kipua, koska se voi altistaa kivun kroonistumiselle. Kivuttoman liikkeen tuottaminen on siis tasapainottelua, joka vaatii myös tietynlaista opettelua ja oman kehon kuuntelua. Liikkumista ei pitäisi rajoittaa eikä varoa liiaksi, mutta kivun tahallinen provointi tulee jättää pois.

Usein ihmisiä neuvotaan tekemään liikeharjoituksia kivun rajoissa, mutta mielestäni se on aika uskalias neuvo. Joidenkin ihmisten kivunsietokyky on melkein sitä luokkaa, että liike lopetetaan vasta sitten, kun raajat tippuvat irti... Liikeharjoituksia tulee tehdä siis KIVUTTOMUUDEN rajoissa.

Kivusta voisi - ja aionkin - kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta jätetään se myöhemmille blogauksille.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti