sunnuntai 25. marraskuuta 2012

Psykoneuroimmunologia osa 1


Kävin viikonloppuna kuusi tuntia kestävällä kansalaisopiston meditaatiokurssilla, jonka jälkeen olo oli kuin olikin levollinen ja sain kimmokkeen myös (uudelleen)aloittaa rentoutumisharjoituksia arkena. Olen jo aiemmin perehtynyt aiheeseen lähinnä kirjallisesti ja itseharjoittein, mutta ohjatusti en ole rentoutumista usein harrastanut. Mieleeni tuli aihe nimeltä psykoneuroimmunologia ja Marita Sandströmin huikean hyvä kirja Psyyke ja aivotoiminta, jossa sivutaan myös stressin vaikutusta elimistöön. Alla kerrotaan siis stressin fysiologisista vaikutuksista ja myös siitä, että millä tahansa rentoutumismenetelmällä saadaan nämä vaikutukset katkaistua.Teksti on suoraa lainausta Sandströmin kirjasta, joka ansaitsee mielestäni enemmän huomiota.

On olemassa kolme stressoreihin reagoivaa järjestelmää. Näitä ovat HPA-akseli, eli hypotalamus-aivolisäke-lisämunuaiskuori-akseli, lisämunuaisytimen hormonaalinen järjestelmä ja sympaattinen hermosto. Nämä järjestelmät eivät toimi yksikköinä vaan keskenään PVN:n, eli hypotalamuksen paraventricular nucleuksen, välityksellä. Välittömästä fysiologisesta uhasta viestivät systeemiset ärsykkeet kuten veren alhainen sokeripitoisuus, verenvuoto tai kipusignaalit. Tämä aikaansaa proinflammatoristen aineiden erittymistä. Tämä taas aikaansaa kortikoliberiinin erittymisen lisääntymistä, joka taas aktivoi HPA-akselia ja sympaattista hermostoa. Stressin käsittely on toinen tie PVN-alueelle. Stressin käsittelypiiriä aktivoivat tulkintaa edellyttävät stressorit, kuten psykososiaalinen paine, uusi ympäristö, aiemmin esiintynyt sama stressori tai aikaisemmin pelkoa herättänyt tilanne. Stressireaktion nopean osan käynnistää sympaattinen hermosto ja lisämunuaisen ydin, jolloin sympaattisen hermoston aksonipäätteistä ja lisämunuaisytimestä vapautuu adrenaliinia ja noradrenaliinia verenkiertoon. Ne aktivoivat parasympaattiseen hermostoon kuuluvia vagus-hermon päätteitä. Tätä kautta tieto kulkee aivoihin, jolloin mm. silmäterät laajenevat, syke ja hengitys kiihtyvät, lihaksisto jännittyy, veri ohjautuu pois suolistosta lihaksiin ja ruuansulatuskanavan toiminta vaimenee. 15-30 minuutin jälkeen HPA-akseli aktivoituu ja lisämunuaiskuoren kortisolituotanto kasvaa voimakkaasti. Jos tämä tilanne kestää hyvinkin kauan, altistaa se ihmisen erilaisille stressisairauksille. Myös kipukokemukset saattavat voimistua stressin yhteydessä. Tutkimusten mukaan se johtuu siitä, että toonisesti ”kipujärjestelmää” hillitsevä mesolimbinen mekanismi kärsii stressin aiheuttamasta dopamiinin puutoksesta. Sen myötä ilmaantuu hyperalgesia-tila, jolloin normaalisti kivuttomat ärsykkeet käynnistävät kipujärjestelmän toiminnan. (Sandström 2010: 178 - 187)

Kudostasolla krooninen psykososiaalinen stressi aktivoi geenejä, jotka tuottavat tulehdustiloja sekä kudostuhoa. Tällöin solut myös vanhenevat normaalia nopeammin. Elimistön geenitoiminta voi muuttua jo kahdeksan viikkoa jatkuneen rentoutumis-harjoittelun seurauksena. Tämän on havainnut J.A. Dusek työryhmineen tutkimuksessaan, jossa kävi ilmi, että psykososiaalisen stressin tuottamat epäedulliset geenimuutokset kumoutuivat rentoutumisharjoittelun vaikutuksesta. Tällöin 2209 geenin toiminta normalisoitui niin, etteivät ne enää aiheuttaneet tulehdusta ja kudostuhoa.   (Van Buskirk 1990: 797)

Fysiologinen rentoutumisreaktio voidaan saada aikaan, käytettiinpä mitä rentoutumis-menetelmää tahansa. kyseisen reaktion yhteydessä elimistön hapen kulutus vähenee, syke ja hengitystiheys pienenevät ja ääreisverenkierron verisuonet laajenevat.  Nämä muutokset ilmentävät sympaattisen hermoston toiminnan vaimenemista ja para-sympaattisen hermoston aktivoitumista. Jos tarkastellaan rentoutumisvasteita kemiallisella tasolla, törmätään typpioksidiin ja aivojen välittäjäaineisiin, hormoneihin ja neuropeptideihin. Yleinen havainto on, että cNOS-entsyyminen aktiviteetti vilkastuu, jolloin muun muassa verisuonia laajentavan typpioksidin määrä suurenee kudoksissa. Typpioksidi kumoaa lisäksi sympaattisen hermoston erittämän noadrenaliinin stressivaikutukset. (Sandström 2010: 191)

Rentoutumisen yhteydessä monista kudossoluista vapautuvat endokannabinoidit auttavat typpioksidia normalisoimaan stressaantuneiden kudosten aineenvaihdunnan ja rauhoittamaan sympaattisen hermoston toiminnan. Endokannabinoidit säätelevät myös HPA-akselin toimintaa vaimentamalla sitä ohjaavien aivoalueiden neuraalista aktiviteettia. Fysiologisen rentoutumisreaktion yhteydessä serotoniinin ja dopamiinin määrät aivoissa lisääntyvät. Lisäksi rentoutuneessa elimistössä alkaa erittyä "rakkaushormoni" oksitosiinia aivolisäkkeestä. Oksitosiini pystyy vaimentamaan stressiakselin toimintaa, nostaa kipukynnystä, lievittää ahdistusta ja aktivoi aivojen omien morfiinien eli opioidien eritystä ja serotoniinijärjestelmää. (Sandström 2010: 191)

Stressiin on lääketieteen piirissä suhtauduttu skeptisesti. Stressi ei vaikuta kaikkiin samalla tavalla. Toinen on toista herkempi ja voimme läpikäydä huikeankin stressaavia elämäntilanteita sairastumatta. On kuitenkin ihmisiä, jotka kova stressi lähes lamaannuttaa. Ennen vanhaan stressorit ovat olleet esimerkiksi sitä, että ollaan jouduttu pakenemaan petoeläintä tai metsästämään riistaa. Stressitekijää on seurannut fyysinen suoritus, joka on saanut stressaavan tilanteen laukeamaan. Nykyisin stressitekijä ei niin vain hievahdakaan: on tiukkoja työaikatauluja, maksamattomia laskuja, lapsienhoitoa, puolison kanssa riitaa, työpaikkakiusaamista, autossa vikaa ja mitä kukin tähän keksii. Pahassa tapauksessa on monta stressitekijää päällekkäin ja kuppi täyttyy monista asioista ennen kuin se menee nurin.

Osteopatiassa ollaan huomattu, että on ihmisiä, jotka reagoivat selvästi stressiin soomalla eli kehollaan. Lihakset jännittyvät ja on todella vaikea rentoutua. Tällaisessa tilanteessa on hyvä vain rauhoittua hoitopöydälle ja antaa rangan huokaista helpotuksesta. Osteopaatti osaa valita potilaan kannalta parhaat hoitotekniikat, jolloin hoitoa ei tarvitse jännittää. Stressaantuneen potilaan hoidossa olisikin hyvä myös hoitajan rauhoittua ja toimia jo esimerkillään ja työotteellaan "rauhoittavana lääkkeenä". 

Osteopatiassa lähdettäisiin myös etsimään somaattisia dysfunktioita autonomisen hermoston alueelta. Sympaattinen hermotus kulkee rangan alueilla T1-L2. Varsinkin sydämen, pään ja keuhkojen hermotusalue T1-T5 ovat tärkeitä. Kaularangan alueella sijaitsevat sympaattisen hermoston servikaaliset gangliot, joiden kautta sympaattinen hermotus kulkee päähän. Ne ovat kohdilla C2-C3, C5-C6 ja C7-T1. Sympaattinen hermosto saa aikaan mm. jännityksiä, sydämen sykkeen kohoamista ja verenpaineen nousua. Somaattisten dysfunktioiden hoito ei poista arjen huolia, mutta auttaa kehoa kestämään niitä paremmin. 

Parasympaattinen hermosto on elimistöä palauttava autonominen järjestelmä. Parasympaattinen hermotus tulee muutamien aivohermojen kautta. Kolmas aivohermo n. oculomotorius, seitsemäs aivohermo n. facialis, yhdeksäs aivohermo n. glossopharyngeus ja tärkein eli kymmenes aivohermo n. vagus. Suurin osa parasympaattisesta hermotuksesta tulee n. vaguksen alueelta. Parasympaattista hermotusta tulee kuitenkin myös ristiluun S2-S4 "nikamien" alueelta. Parasympaattisella hermostolla on myös parasympaattinen ganglio C1-nikaman poikkihaarakkeen kohdalla. Siksi osteopaatti tarkistaisi myös kallon ja ensimmäisen kaulanikaman välisen liikkeen toimivuuden. Kallon alueelle osteopaatti voi tehdä hienovaraisia kalvotekniikoita mm. aivohermojen ulostuleaukkojen kohdalle. Pitkä ja rauhallinen kosketus myös rentouttaa todella hyvin. Kosketus itsessään lisää edellä mainitun rauhoittavan oksitosiini-hormonin tuotantoa.

Rauhallisia hetkiä kaikille ja toivottavasti myös rauhallisia hoitohetkiä osteopatiassa!










Lähteet:

Sandström, Marita 2010: Psyyke ja aivotoiminta Neurofysiologinen näkökulma. Helsinki: WSOYpro Oy 1. painos

Van Buskirk, Richard L. 1990: Nociceptive reflexes and the somatic dysfunction: A
model. Journal of American Osteopathic Association Vol 90, No 9 September 1990.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti